Aittalan talli

Etusivu Tallipäivis Asukkaat Esittelysivu Tapahtumia

Nam Pistaaseja

9-vuotias suomenpienhevostamma
VH17-018-2091
Tummanrautiaankimo, 147cm korkea
Syntynyt 10.07.2017

Kasvattanut Sari Maijala
Omistaja Aittalan talli VRL-02914

Pistaasi on yleisratsu (Helppo B/90cm)


Luonnekuvaus

Juulia omistaa ihanan Rihtniemen, jossa on kuukausittain kaikenlaista äärettömän mukavaa toimintaa — maastoretkiä, working equitation- kilpailuja sekä valmennuksia... Torstin kanssa me sitten osallistuttiin Lucianpäivä-maastoon Rihtniemeen ja pääsin tutustumaan viimeinkin talliin ihan livenä. Rihtniemi oli luokseenkutsuva ja lämminhenkinen, jouluvaloin koristeltu pientalli. Ja sitten sellaisen pikkuruisen pihaton takaa pilkisti kaksi harmaanvalkeaa korvaa, osoittaen uteliaasti eteenpäin. Hetken päästä sieltä näkyi savunharmaa turpa ja kaksi tummaa, yönmustaa silmää. Kuului kova kiljahdus tuon harmaanaaman turvasta ja Torstihan siitä vallan innostui. Näytti oikein parhaimmat piirteensä. Utelin Juulialta lisätietoja tuosta tammasta, joksi sen oletin. Jos siitä vaikka joskus varsan saisi, kun oli niin hulvattoman näköinen. Ihan kuin eestinhevonen! Juulia hymyili kainosti: "Nappaa mukaas se. Pistaasi on myynnissä". Tämä(kin) reissu päättyi siihen, että vierailumatkalta ei lähdetty tyhjin käsin oman hevosen kanssa. Ja oi kyllä, matka oli kotiin vähintäänkin mielenkiintoinen testosteronia paukkuvan Torstin ja inhasti kiljuvan Pistaasin kanssa...

Torstille ja Pipsalle syntyi jonkinlainen romanssi tuon ensitapaamisen jälkeen. Voin vain kiittää onneani, että Torsti todellakin asuu pihatossa eikä ole mölisemässä kokoajan Pipsalle, joka taas kiljuu kulomustalle koltiaiselle sen, minkä ikinä kurkustaan pystyy. Siinä oikeasti koetellaan jo tärykalvoja, mutta myös sitä kärsivällisyyttä. Pipsa kun ei voi mihinkään keskittyä jos Torsti on näkyvillä. Meidän ratsastuskenttähän sijaitsee myös aivan toisessa suunnassa kuin Torstin oma pihatto, joten hyvin ollaan vältytty korvia hiveleviltä vinkumisilta. Kyllähän ne joskus hirnahtelee toisilleen, mutta kovin vaitonaisesti kun eivät näköetäisyydellä ole. Kun tuollainen häiriötekijä nimeltä Torsti on muualla kuin Pipsan turvan etäisyydellä, niin tamma on oikein ihana. Se on ihmisen paras ystävä, sillä se rakastaa rapsutteluja ja huomiota. Niin paljon, että se meinaa kavuta syliinkin ja oikeasti siihen istuisikin jos vain luvan saisi. Pipsa onkin tallillamme saanut rakastajan maineen — se rakastaa kaikkea ja kaikkia, varsinkin piparminttukaramelleja. Ne ovat sen suurinta suosikkia ja kaikki tallilla tietävätkin sen. Tie Pipsan sydämeen vie piparminttukaramellin kautta!

Sileällä Pipsasta näkee heti mitä satulassa tapahtuu. Pipsa on erittäin taitava lintsari, jonka huonoja puolia ratsastettavuudessa onkin nimenomaan jatkuva ylläpitämisen tarve. Kun jotain toista hevosta tarvitsee pyytää vain kerran ja se jatkaa kunnes pyydetään vuorostaan lopettamaan, niin Pipsa vaatii jatkuvaa muistuttelua. Joskus tamma kuitenkin syttyy ja liikkuu hyvinkin energisesti omasta vapaasta tahdostaan, mutta sellaiset tapaukset ovat melko harvassa. Askellajit ovat Pipsalla mukavat ja rytmikkäät. Näyttävyys ei kenties ole täysi kymppi, mutta kyllä tältä tammalta ainakin keskiravi löytyy, kun oikein pyydetään.

Esteillä Pipsasta tulee kuin eri hevonen. Se rakastaa hyppäämistä. Jotain kertonee sekin, että tällaista lintsaria pitää suorastaan pidätellä vaikka kentällä sattuisi vain olemaan esteitä. Sen verran fiksukin tamma on, että jo pelkän estepenkin pukeminen saa aikaan ihanan ahaa-ilmeen, kun taas koulu- vain syvän huokauksen. Ponnuakin ponilla riittää vaikka muille jakaa. Pipsa on myös halutessaan hyvinkin nopea jaloistaan, ja se pystyy pienikokoisena ja ketteränä tekemään varsin tiukkojakin käännöksiä.


Sukutaulu & jälkeläiset

i. Popkorni ii. Pakahdus iii. Pommi
iie. Tinttaralla
ie. Karamelli iei. Huokaisus
iee. Karkki
e. Solina ei. Hölynpöly eii. Peippo
eie. Vanamo
ee. Selina eei. Erosuudelma
eee. Salina

09/09/2017 t. Aittalan Pilke, isä Herra Salmiakki, omistaja Aittalan talli
08/12/2017 t. Aittalan Pistaasipusu, isä Mysteerimatkalainen, omistaja Liia VRL-11284

i. Popkorni oli täysin pienhevossukuinen tummanrautias, jolta itseltään löytyi säkäkorkeutta tarkalleen 140 senttimetriä. Ori oli peruskiltti, sekä este -että koulukentillä menestystä haalinut monitoimiratsu, joka esitteli tiukkoja kurveja uusintaradoilla, mutta muuntautui samana päivänä lasten luottoponiksi. Syötävän suloinen Popkorni olikin todellinen ylpeydenaihe sen omistajaperheelle, joka teetti kantakirjatulla orilla jokusen varsankin.

ii. Pakahdus oli 143 senttinen esteratsu, joka niitti sijoituksia aina harrastekilpailuista SM-tason pippaloihin. Punarautias ori oli rakenteeltaan erittäin sporttinen, mikä tuntui ainakin pitkän meriittilistan perusteella miellyttäneen näyttelytuomareita. Pakahdus oli kirsikkana kakun päälle peruskiltti, pienin orimaisin vivahtein. Se periytti jälkeläislaumalleen energisen luonteen lisäksi näyttävät liikkeet, joiden ansiosta Pakahdus oli erityisen haluttu jalostusori.

iii. Pommi oli 139 senttinen minikiituri isoillekin esteradoille. Ori rakasti hyppäämistä, mutta sen mieletön energia koitui kymmenennen ikävuoden kohdalla kohtaloksi. Raudikko Pommi taittoi uusintaradalla kaasutellessaan jalkansa, hypättyään muhkean okserin sekaan ponnistuspaikan osuessa mahdollisimman huonosti. Ratsastajalle ei käynyt rytäkässä kuinkaan, mutta onnettomuuden jälkeen jalostusoriksi päätynyt Pommi joutui puolen vuoden sairaslomalle, mutta ei siitä enää kisahevosta tullut, huolellisesta hoidosta huolimatta.

iie. Tinttaralla oli 147 senttimetriä korkea suomenkirjava, jonka nätti väri ei monen tammasta erikoisen väristä jälkeläistä haalineen harmiksi periytynyt kun vain kahdelle varsalle. Tintiksikin kutsuttu piensuokki oli kuitenkin varsin kunnioitettu kilpahevonen, joten sen varsan omistaminen ei ollut häpeä, niinsanotusti tavallisesta väristä huolimatta. Tinttaralla on melko yleinen nimi suomiputtejen sukutauluissa, sillä sitä ihailtiin myös kukoistavan saavutuslistan ansiosta.

ie. Karamelli oli noin 137 senttimetriä korkea suokki, joka menestyi kiitettävästi koulupuolella. Sillä testattiin muutamaan otteeseen myös valjakkoajokissanristiäisissä starttaamista, mutta kärryjen vetäminen ei tuntunut tälle tummanruunikolle daamille sopivalta - esimerkiksi veden läpi juoksmeminen kärryjen rymistellessä perässä ei sopinut prinsessamaiselle hienohelmalle.

iei. Huokaisus oli vaaleanruunikko harrasteratsu, joka ei haalinut ruusukkeita kasaan kovinkaan kummoista määrää. Se haki kunnan ratsastuskoulun oppilaiden kanssa muutamista harjoituskilpailuista parit rusetit, mutta muuten loppujen lopuksi, parin tamman astumisen jälkeen, ruunattu pienhevonen toimi lähinnä maastoiluhevosena. Huokaisus oli noin 141 senttiä korkea, virallista mittaustodistusta se ei niinsanottuna puskahevosena koskaan saanut.

iee. Karkki oli nimensä mukaisesti suloinen kuin makea, sokerikuorrutteinen marmeladi. Liinaharjainen rautias toimi pienten lasten opetusmestarina, mutta sillä oli paljon annettavaa myös kokeneemmille ratsastajille. Karkki oli kuitenkin niin rauhallinen ja suorastaan automaatti ratsastaessa, joten sen pyöreässä selässä viihtyivät parhaiten arat aloittelijat. Tamma sai näiden pikkulasten iloksi myös muutaman varsan lähialueen oreista.

e. Solina oli erittäin kaunis, 153 senttinen kimo. Tamma menestyi rauhallisen, jopa vähän hitaan luonteensa ansiosta hyvin kouluradoilla, mutta se oli vähän turhan tahmea estepuolella kilpailemiseen. Solina kiersi kilpailuita aktiivisesti jokusen vuoden, kunnes sitä sitten alettiin kuskamaan näyttelyihin. Nätti sekä kiltti tamma miellytti toki tuomareiden silmää, jonka ansiosta se palkittiin KTK-I -palkinnolla ja monilla muilla meriiteillä. Tämän jälkeen Solinan omistaja teetti tammalla jokusen varsan, mutta se otti vastaan vain tarkoin harkittuja oreja.

ee. Selina oli tasan 150 senttinen mustankimo, joka kilpaili elämänsä aikana muutaman sijoituksen verran kouluratsastuksen parissa. Rahanhimoisten omistajien vuoksi se toimi kuitenkin lähinnä siitostammana, mutta kapasiteetikkaan Selinan taitoja ei vain voinut heittää aivan täysin hukkaan. Naapurin taitava ratsastajatyttö liikuttikin tätä hyvää rakennetta periyttävää tammaa koulukiireitänsä myötäillen, mikä sopi melko laiskanpulskealle Selinalle hyvin - suokki ei missään nimessä katsonut pahalla paria vapaapäivää.

eee. Salina oli musta, 149 senttinen tamma, joka vaikutti erittäin potentiaaliselta kouluratsulta, mutta suokin hermot eivät kestäneet kisoissa kiertelyä. Niin Salina jäi heti nuoruusvuosinaan pelkäksi harrastehevoseksi - kukaan ei tahtonut varsaa hevosesta, jolla ei edes kilpailtu. Tamma oli kuitenkin varsin kiltti ja mukava suomalainen, joten sen omistaja halusi jättää siitä itselleen muiston Salinan menehtyessä sitten joskus. Sillä tavoin syntyi tamman ainokainen jälkeläinen.

eei. Erosuudelma oli kiva rautiaankimo ori, jonka luonne oli kuitenkin niin temperamenttinen, ettei se ollut ihan kaikkien käsiteltävissä. Suukoksi kutsuttu, 154 senttimetriä korkea suokki menestyi ihan hyvin kilpailuissa, mutta sillä oli vähän vento selkä, laskeva lautanen ja alakaulaakin, jonka vuoksi oria ei edes kehdannut käyttää näyttelyissä. Kyllä se palkittiin nippa nappa KTK-III -palkinnolla ihan vaan jalostushevosen uraa helpottamaan, mutta Suukon saavutuslistalla ei sitten muuta ollutkaan.

ei. Hölynpöly oli vähän rasavilli raudikko, sellainen pohojanmaalainen nuarimiäs, mikäli se vain olisi syntynyt ihmiseksi. Kutakuinkin 156 senttiä korkea ori ei antanut yhtään mitään ilmaiseksi, mutta kun oikea ihminen istui tämän energisen riehujan selässä, jaksoi Hölynpöly jopa keskittyä. Se oli vähän liian pirteä luonne kouluratsastuksen parissa kisaamiseen, mutta estepuolella tämä poju kyllä menestyi. Hölynpölyä ei pahemmin käytetty näyttelyissä, mutta se oli silti haluttu ori jalostuskäyttöön.

eie. Vanamo aka Vappu oli aika sympaattinen pikkutamma, sellainen 148 senttinen kiertolainen, joka ei ottanut jäädäkseen mihinkään kotiin. Raudikko myytiin aina vaan eteenpäin, kunnes se pääsi suureen perheeseen lasten turvalliseksi opetusmestariksi. Tämä perhe joutui kuitenkin muuttamaan pois, eikä heillä ollut varaa maksaa Vapun matkustuskuluja. Näin ollen pari varsaa synnyttänyt tamma päätyi taas uuteen kotiin, jossa se sai kuitenkin elää elämänsä loppuun asti.

eii. Peippo oli satakuusikymmensenttinen ruunikko. Sillä kilpailtiin menestyksekkäästi aina parin vuoden ajan, kunnes orin vatsa sanoi itsensä irti. Peippo sairasti mahahaavan moneen otteeseen, jolloin sen omistajan oli pakko sanoa, että tästä ei enää kisahevosta tule. Suokki astui muutaman tamman ja kävi läpi parit näyttelyt, kunnes se pääsi elämään rentoja eläkepäiviä.


Kuvagalleria


© Taru Alatalo [luvat käyttää kuvia virtuaalitallillani], kiitos paljon!


Kilpakalenteri

KRJ Kouluratsastus: 16 sijoitusta, 4 voittoa
24/12/2017 KRJ Mitar Warmbloods Helppo B - 03/30
04/01/2018 KRJ Brunnby Helppo B - 02/30
06/01/2018 KRJ Brunnby Helppo B - 03/30
07/01/2018 KRJ Brunnby Helppo B - 01/30
08/01/2018 KRJ Brunnby Helppo B - 03/30
09/01/2018 KRJ Brunnby Helppo B - 01/30
10/01/2018 KRJ Brunnby Helppo B - 05/30
05/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 06/100
09/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 04/100
12/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 03/30
15/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 01/30
18/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 05/30
19/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 05/30
25/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 01/30
26/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 05/30
30/01/2018 KRJ Mörkövaara Helppo B - 05/30
06/10/2017 ERJ Kutsu 90 cm - 00/00

Päiväkirja

Ratsujen vaihto Hurmanjyrkässä, ratsastajana Bea
”Nyt kyllä jännittää!” hihkun Tarulle, joka puristaa käsivarttani hermostuneena. Ella seisoo taukotuvan keskellä, ja joukkomme on ympäröinyt naisen melko tehokkaasti. Vuorossa on hevosenvaihtotunnin ratsuarvonta. Paikalla on kaksi minulle tuntematonta naamaa, joten täysin ennennäkemättömiä hevosiakin on luultavasti tarjolla. Toisaalta olisi hauska ratsastaa täysin uudella tuttavuudella, Hurmanjyrkän hevosista kun on hoitajauran aikana ehtinyt saamaan jo jonkinmoisen kuvan.
”Ensimmäisenä arvotaan ratsu Kittylle. Tervetuloa muuten vielä Hurmanjyrkkään kaikki ulkopuolisetkin!” Ella toivottelee ja tarttuu sitten läpinäkyvään laatikkoon, jonka pohjalla on valkoisia paperinpalasia. Ella nostaa niistä yhden, ja lukee paperista Nepparin nimen. Muutama helpottunut huokaisu kantautuu korviini, ja Kitty rypistää hieman kulmiaan. Huokaisut eivät varmasti vaikuta lupaavilta.

Ella luettelee ratsukoita nopeaan tahtiin, ja Aunekin saa ratsastajansa. Naisen nimi on Tuulia, ja hän vaikuttaa melko kokeneelta ratsastajalta. Oletan tämän saavan Aunen kyllä töihin. Hymyilen iloisena, todella kokenut ratsastaja tekee Aunelle kyllä hyvää.
”Sitten Bea! Sä ratsastat tänään… Nam Pistaaseja!” Ella kertoo. Vilkuilen ympärilleni, mutta en näe missään pistaaseja.
”Missä?” kysyn hölmistyneenä. Nepparin ratsastajaksi arvottu nainen hymähtää seinustalla, ja Ellakin naurahtaa.
”Siis sun tämänpäiväisen ratsun nimi on Nam Pistaaseja. Pipsaksikos sitä kutsuttiin?” Ella vilkaisee kysyvästi ilmeisesti tämän Pistaasikaverin omistajaa, joka nyökkää hyväksyvästi. Helahdan melkein samansävyiseksi kuin päivän huulipunani, mutta jälleen paksu meikkikerrokseni peittää suurimman värinvaihtelun.
”Jaa… Juu”, mutisen haluten vain lähteä tervehtimään matoystäviäni. Olisikohan Mauno kotona, jos…?

Kun arvonnasta on selvitty, on aika metsästää oikea ratsu. Vilkuilen epäröiden ympärilleni Pipsan omistajaa etsien. Näen tämän Nepparin karsinalla juttelemassa Kiiralle. Liityn kaksikon seuraan, ja yskäisen.
”Moi, mun pitäis löytää se Pistaasityyppi, miltäköhän se vois näyttää?” kysyn omistajalta.
”Sinähän oot Bea? Mun nimi on Kitty, ja Pipsa odottelee valmiina neloskarsinassa”.
”Joo, Beahan minä. Kiitos, mä meenkin heti tutustumaan… Pipsaan”, mutisen ja käännyn kannoillani. Neloskarsina, tuolla! Aunen karsinan vieressä, huippua. Karsinassa toista takastaan lepuuttaa hauskanvärinen tummanrautiaankimo tamma, joka vilkaisee vain minua pikaisesti avatessani karsinan oven.
”No heippa Pipsa!” leperrän. Pieni suomenhevonen kohottaa viimein päänsä, ja katsoo minua lempeillä silmillään. Sillä hetkellä olen täysin myyty, miten suloinen voi nelijalkainen olla! Silitän Pipsan kaulan paksua karvaa, ja hipelöin pörröisiä korvia.
”Hei anteeksi, tiedätkö onko tämä viereisen karsinan poni Aune?” ystävällinen ääni kysyy käytävän puolelta. Nostan katseeni paikalle saapuneeseen naiseen. Tämän nimi on muistaakseni Tuulia.
”Öö… Joo on! Mä oon itseasiassa Aunen hoitaja, se on valmiiksi laitettuna”, kerron.
”Ai, kiva! Tuota, mitä mä voin vaatia siltä, onko ikävuodet kohdellut sitä miten hyvin?” nainen naurahtaa.
”Laita vaan ihan kunnolla se töihin, se saattaa aluksi olla tosi laiska ja tahmea, mutta kun vaan kokoajan on pyytämässä niin siitä kuoriutuu kyllä ihan hieno ratsu. Ja se on melkeimpä elämänsä kunnossa, ihan huoletta voit tehdä mitä huvittaa!”
”Jes! Mä jo kerkesin säikähtää että joudun hirveästi varomaan jotain ylirasitusta, onneksi ei sentään!” Tuulia naureskelee ja siirtyy Aunen karsinaan. Tamma mulkaisee naista, ja yrittää kääntyä poispäin. Mummoponi ei ilmeisesti halua uusia ystäviä.

Siirrymme laumana maneesiin, jossa talutamme ratsumme epätasaiseen riviin pituushalkaisijalle. Joudun säätämään jalustimia melkoisesti ylöspäin, Pipsan selässä on edelliskerralla ollut joku melkoisen pitkä ihminen. Kiristän vielä satulavyötä, ja nousen sitten satulaan. Tapani mukaan käytän heti alkuun kymmenen sekuntia satulan arvioimiseen, ja totean Pipsan satulan olevan minulle juuri sopiva. Tähän mennessä kaikki onkin siis ollut lupaavaa, toivottavasti Pipsa ei paljastu hermoheikoksi diivaksi. Alina käärii parhaillaan katsomossa ympärilleen koko Hurmanjyrkän vilttivarastoa, ja on ottanut mukaan jättikokoisen termospullollisen lämmintä juotavaa. Ensimmäiset ratsukot siirtyvät jo uralle. Kerään ohjia paremmin käsiini, liikkeellelähtöön valmistautuen. Pipsa seisoo paikoillaan, eikä tee elettäkään liikkuakseen ennen käskyä. En tiedä onko se hyvä vai huono merkki, mutta pianhan se selviää. Painan pohkeeni kevyesti tamman kylkiin. Pipsa laahustaa uralle, ja lähtee kulkemaan rauhalliseen tahtiin eteenpäin. Joudun vähän väliä hoputtaa tammaa, jotta se säilyttäisi vauhdin tasaisena. Pikkuhiljaa tammaa kootessani huomaan selvän yhteneväisyyden Aunen kanssa, nimittäin hommista luistamisen! Onneksi osaan kokemuksesta pysyä hereillä, enkä anna Pistaasihemmon lysähtää takaisin laahustavaksi kaakiksi.
”Taitaa tulla rankka tunti”, mutisen itselleni.

Pipsa pitää esteistä. Tai niin ainakin päättelen sen luomista kaihoisista katseista kentän laidalle kasattuun pystyesteeseen.
”Voidaan me hypätäkin, jos nyt saisin sut kulkemaan kunnolla edes sileällä...” kerron tammalle. Olemme käyttänyt ravityöskentelyyn nyt melkoisesti aikaa, mutta edelleen on jokin pielessä. Aunesta poiketen Pipsa ei ilmeisesti luovu ratsastajan testaamisesta missään vaiheessa, vaan luistaa kaikesta mahdollisesta. Pipsan ravi on matalaa ja laahustavaa, enkä saa sitä lennokkaammaksi kovallakaan yrittämisellä. Lopulta luovutan, ja nostan seuraavalla pitkällä sivulla laukan. Pipsa tekee kuten käsketään, muttei tietenkään tyydy vain sopuisasti laukkaaman kuten normaalit hevoset. Se hidastaa ja lyhentää askeltaan vähän väliä, ja joudun muistuttaa tammaa koko ajan.
”Oot sä kyllä vaikea!” sanon ja ajan Pipsaa melko rajusti eteen. Tamman askellus kyllä paranee, mutta joudun ylläpitää sitä hiki päässä.

”Taitaa olla parasta nyt vaan kokeilla sitä hyppäämistä”, totean ravipohkeenväistön mentyä pipariksi jo kolmatta kertaa putkeen. Aluksi kyseinen tehtävä onnistui kiitettävästi, mutta sitten Pipsa huomasi muutaman ratsukon jo liitelevän esteen yli. Nostan laukan, ja huikkaan muille kokeilevani estettä. Pipsa innostuu selvästi sen huomatessa määränpäämme, ja joudun jopa pidätellä tammaa kymmeniä metrejä ennen estettä. Pipsa ponnistaa juuri oikeasta kohdasta, ja ylitämme esteen mukavalla ilmavaralla, täydessä yhteisymmärryksessä.
”Ohhoh!” hihkaisen hidastettuani vauhdin käyntiin. Kitty näyttää minulle peukkua maneesin toisesta päädystä ja hymyilee leveästi. Ratsastan Pipsan pääty-ympyrälle seuraavaa hyppyvuoroa odottelemaan. Ravi onnistuu nyt huomattavasti paremmin, kun tiedossa on hyppäämistä. Olen jopa tyytyväinen Pipsan esittämään lisättyyn raviin. Käännyn tyytyväisenä esteelle, jota on tänä aikana jo ehditty korottamaan. Ei siinä, kyllä me hoidetaan!
”Hieno tyttö!” taputan Pipsan kaulaa onnistuneen hypyn jälkeen. Kyllä tämä ihan hauskaa on, vaikkei kaikki onnistukaan.

”Huhhuh!” huokaisen Kittylle, joka saapuu Pipsan ja minun luo tilannetta tarkastamaan. Olen juuri saanut riisuttua tammalta varusteet ja hierottua linimentin sen jalkoihin.
”Mä voin kyllä jatkaa tästä. Mee sä vaan kavereides kanssa taukotupaan, suurin osa taitaa olla jo siellä!” Kitty sanoo, ja nappaa loimen kädestäni. Hymyilen naiselle kiitollisena.
”Olipahan heppa, en oo pitkään aikaan ollut näin poikki ratsastamisen jälkeen! Kyllä Aunekin joka kerta yrittää hommista luistaa, mutta se sentään jossain kohtaa aina tajuaa ettei se vaan toimi”, kerron.
”Pistaasi on vähän omalaatuinen tässä suhteessa. Ei tarvi muuta urheilua harrastaa jos tämän selässä käy joka päivä kääntymässä”, Kitty naurahtaa. Nyökyttelen huvittuneena, ja laahustan taukotuvan suuntaan. Vilkaisen nopeasti Aunen karsinaan, tamma mutustelee jo tyytyväisenä löytämiään heinänloppuja.

”Ei siitä meinannu tulla mitään!” joku voivottelee. Kuulen jonkun toisen lohduttavan tätä omalla tarinallaan, ja lopulta koko joukko kertoo toistensa päälle puhuen omasta kokemuksestaan. Itsekin selitän Tarun kanssa kilpaa erilaisia juttuja, ratsastusaihe on jäänyt taakse jo kauan sitten. Frida naureskelee hiljaa aiheillemme. Väsymyksen aikaansaama puheripuli on jälleen täällä, eikä varmasti hetkeen parannu. ”Kerran näin yhdellä tytöllä sellaiset pinkin metallinhohtoiset housut...” Taru vaihtaa jälleen erittäin epätyylikkäällä aasinsillalla aihetta. Äsken taisimme puhua norsujen lukumäärästä maapallolla. Alan kertomaan Tarun metallihousujutun päälle omaa mielipidettäni Pohjois-Korean diktatuurista, enkä enää hetken päästä muista miten päädyin sen kautta huoneeni säilytyslaatikoiden kestävyyden analysointiin.

Pulina hiljenee, kun Ella saapuu taukotupaan tarjotinta kantaen. Mitäs herkkua nainen on tälläkertaa leiponut. Ja naisella tarkoitan siis läheisen leipomon naista, Ella kun on niin kiireinen nainen, ettei varmasti ehdi itse edes kahvia keittää.
”Tuoretta pullaa!” Kiira hihkaisee ja ryntää heti varaamaan itselleen muutaman. Haen itsekin yhden. Pullan muoto näyttää tutulta… Taitaa olla prisman pakastealtaasta.
”Nam!” mumisen. On alkuperä mikä tahansa, ei maailmassa ole mitään pullaa parempaa. Varsinkaan pistaasien jälkeen. Jos joskus päädyn hevosenomistajaksi, on hevoseni nimi kyllä Nam Pullaa.

Valmennukset

Ratsastajana Marike, valmentajana Impi Roihuvaara [kouluvalmennus]
Tänään ratsukolla oli edessään kouluvalmennuskerta, eikä ajatus tottapuhuen näyttänyt pahemmin innostuttavan kaksikon kumpaakaan osapuolta; Marike laahusti eteenpäin, perässään mököttävä hevonen, mulkaisten esteetöntä kenttää ja perästä minua, joka tietysti ainakin nuoren ihmisen logiikalla olin täysi syypää koulutreeneihin ja kaikkeen muuhunkin huonoon sillä hetkellä. Tyttö pomppasi kuitenkin kuuliaisesti hevosen selkään ja aloitti alkuverkat - käyntien aikana koitin viritellä pientä smalltalkia, mutta taisi jäädä ainakin tällä kertaa monologiksi joko sen takia, että Marike toden totta vihasi minua tulevan varalta jo valmiiksi tai sitten yksinkertaisesti vain siksi, että sattui olemaan niin hiljainen tapaus.

Neitosta säästelemättä alkuverryttelyjen jälkeen otin kuitenkin riskin tytön ikuisesta vihasta ja käsky kävi sillä tavalla, ettei jalustimia tarvittaisi tällä tunnilla. Jalustimet nostettiin siis kaulalle ja onnistuneen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme työskentelemään tunnin varsinaisen sisällön kanssa. Halusin nähdä kuuliaisen hevosen ja reaktionopeutta siirtymissä ja muissa tilanteissa, joita kouluradalla voisi tulla vastaan. Pipsa oli kumman rauhallinen ainakin verrattuna eiliseen, ja silmieni iloksi se oli suunninnut kaiken puhtinsa tarmokkaaseen peräänantoon ja voimakkaasti työskenteleviin takajalkoihin. Siirtymätreenin ja erilaisten kuvioiden ratsastamisen ohella keskityin nalkuttamaan hevosen muodosta - vaikka se työskentelikin jaloillaan hyvin, muoto olisi voinut yleiskuvaltaan olla hieman korkeampi. Aika meni kuin siivillä, ja pian olikin aika lopettaa ja sopia vielä kohtaamispaikka huomisia treenejä varten.

Ulkoasu © M Layouts, Krista, Amretasgraphics, koodiavusta kiitos Sakkura!
Nam Pistaaseja on virtuaalihevonen